Tapiola lisää merkittävästi paikallisuuttaan organisaatiomuutoksella, kun henkilö- ja yrittäjäasiakkaiden palvelu on siirtynyt uusien paikallisjohtajien vastuulle.
Tapiolalle paikallisuus on aina ollut keskeistä, ja muutoksella tätä on vahvistettu edelleen. Koko uudistusta on lähdetty miettimään asiakkaasta päin, eli millaisella organisaatiolla toimien ja miten asiakkuudet vastuuttamalla asiakashuolenpito toimisi parhaiten.
Monien yritysten vähentäessä henkilökohtaista palveluaan Tapiola päinvastoin lisää palvelujaan. Finanssialalla on vain muutamia yrityksiä, jotka pystyvät tarjoamaan kattavaa palvelukokonaisuutta koko maassa. Asiakkaiden omistamana yhtiöryhmänä Tapiola haluaa toimia - ja itse asiassa meidän tehtävämme on toimia - kaikkialla Suomessa kilpailua luovana tekijänä. Palvelujemme laajuuden ja niiden maantieteellisen kattavuuden vuoksi pystymme näin tekemään.
Monet pankki- ja vakuutusasiat kuten korvaukset hoituvat helposti puhelimella ja Internetissä. Nyt tehtyjen muutosten taustalla on kuitenkin vahva tuntuma siihen, että useimmilla asiakkailla on tarvetta keskustella talous- ja vakuutusasioistaan myös kasvokkain. 28 uutta paikallisjohtajaa tuovat tuttuuden tuntua omilla alueillaan.
Uudistuksen kautta Tapiolalle tarjoutuu mahdollisuus oppia tuntemaan paremmin asiakkaitaan ja heidän tarpeitaan. Paikallisjohtajat osaltaan madaltavat nykyisten ja tulevien asiakkaiden kynnystä tulla Tapiolaan. Haluamme korostaa, että Tapiola ei siis vähennä palvelujaan, vaan päinvastoin tarjoaa joka puolella Suomea henkilökohtaista palvelua.
Paikallisjohtajat vastaavat paikallisalueillaan henkilöasiakas- ja yrittäjäliiketoiminnasta. Heidän tehtäviinsä kuuluvat sekä pankki- että vakuutuspalvelut, joten uudistuksella asiakkaille pystytään tarjoamaan finanssialan palvelua entistä kokonaisvaltaisemmin. PK-yritysten palvelua hoitavat edelleen erikoistuneet yritysyhteyspäälliköt yhteistyössä paikallisjohtajien ja sijoituspäälliköiden sekä pääkonttoriorganisaation kanssa.
Uudistuksen myötä Tapiolassa on tehty yli 70 uutta nimitystä. Kaiken kaikkiaan Tapiolaan joko työ- tai yrittäjäsuhteessa olevien henkilöiden määrä on merkittävästi lisääntynyt.
Heikki Pelkonen
Kirjoittaja on Tapiolan Kaakkois-Suomen alueen aluejohtaja.
Tiedotuspalvelut/Reijo Härkönen