Tapiola sijoittaa Suomen tuulipuistoihin

LEHDISTÖTIEDOTE
2.4.2012

Tapiola ja TuuliSaimaa Oy ovat allekirjoittaneet yhteistyö- ja investointisopimuksen tuulivoiman rakentamisesta Suomessa. Ensimmäisenä yhteisenä investointikohteena on TuuliSaimaan kehittämä Muukon tuulipuisto Lappeenrannassa. Muukkoon rakennetaan kaikkiaan seitsemän turbiinia. Tapiola on sitoutunut tuulivoiman jatkoinvestointeihin myös tulevissa puistokohteissa.

Kiinteistö-Tapiola on perustanut kiinteistöpääomarahasto TuuliTapiola Ky:n, jonka tavoitteena on sijoittaa Suomen tuulipuistohankkeisiin noin 100 miljoonaa euroa.

”Vastuullisen sijoittamisen periaatteet ovat olennainen osa toimintaamme. Rahastossa periaatteita toteutetaan konkreettisesti tukemalla ympäristöystävällistä uusiutuvaa energiaratkaisua. Olemme harkinneet tuulivoimatoimintaan mukaan lähtemistä tarkkaan. Kun löysimme yhteistyökumppaniksi TuuliSaimaan, joka edustaa huippuosaamista Suomessa, rahaston perustaminen uudelle toimialalle oli helppoa”, kertoo Kiinteistö-Tapiolan kiinteistösijoitusjohtaja Vesa Eskoli.

TuuliSaimaa on vuonna 2009 perustettu lappeenrantalainen vahvaan osaamiseen pohjaava yritys, jonka tavoitteena on rakentaa Suomeen noin 200 MW tuulivoimaa. TuuliSaimaan ydinosaamista ovat soveltuvien maa-alueiden hankkiminen ja luvittaminen sekä investointien kannattavuuden ja toteutuksen suunnittelu sekä projektien toteutus. TuuliSaimaalla on kymmeniä kehityshankkeita eri puolilla Suomea. Ensimmäisenä puistona toteutukseen lähtee TuuliMuukko, jonka luvitus varmistui syyskuussa 2011.

TuuliSaimaan toimitusjohtaja Petteri Laaksonen toteaa: ”Tuulipuistoinvestointien toteuttaminen on erittäin pääomavaltaista liiketoimintaa. Olemme todella iloisia löydettyämme yhteisen sävelen kotimaisen pääomasijoittajan kanssa. Kun oman pääoman saanti on yhteistyömme kautta varmistettu, voimme keskittyä entistä enemmän hankkeiden läpivientiin”. TuuliSaimaa ja TuuliMuukko Oy ovat myös solmineet projektinjohtamissopimuksen, jolla Muukon tuulipuiston toteutuksesta vastaa TuuliSaimaa Oy.

Lisätietoja:

Kiinteistö-Tapiola Oy Vesa Eskoli, puh +358 40 703 0551, vesa.eskoli@tapiola.fi

TuuliSaimaa Oy Petteri Laaksonen, puh +358 40 508 8498, petteri.laaksonen@tuulisaimaa.fi

Kiinteistö-Tapiola Oy on täysin Tapiola-ryhmän omistama kiinteistösijoitus- ja kiinteistöjohtamispalveluja tuottava yritys. Yhtiön hallinnoiman kiinteistökannan arvo vuoden 2011 lopussa on noin 2,7 miljardia euroa. Kiinteistö-Tapiola Oy:n hallinnoima kiinteistökanta sisältää toimisto-, liike-, logistiikka-, hotelli- ja asuinkiinteistöjä. Vuokrattava pinta-ala on yhteensä noin 1,2 miljoonaa m², tästä suurimman osan muodostavat toimisto- ja liikekiinteistöt.

www.kiinteistotapiola.fi/



Jaa