Tapiola ja YIT toteuttavat Skannolle tilat Nihtisiltaan

LEHDISTÖTIEDOTE
16.9.2009

Tapiola ja YIT toteuttavat Skannolle noin 2000 neliömetrin laajuiset myyntinäyttely- ja tuotantotilat Espoon Nihtisiltaan. Vuonna 1975 rakennettu kiinteistö peruskorjataan vastaamaan käyttäjien tarpeita. Kiinteistön peruskorjaustyöt ovat jo alkaneet ja ne valmistuvat vaiheittain vielä tämän vuoden aikana.

Kiinteistöön tulee Skannon lisäksi vuokralaiseksi mm. konditoria-alan yritys Crustum.

Nihtisillankuja 6:ssa sijaitsevan kiinteistön omistavat Henki-Tapiola, Eläke-Tapiola ja Yritysten Henki-Tapiola. YIT vastaa peruskorjauksen toteuttamisesta, ja sille kuuluu myös kohteen uudelleen konseptointi, suunnittelu, markkinointi ja vuokralaishankinta.

Nihtisiltaan muodostuu uusi kaupallinen keskittymä
Nihtisillan alueelle on muodostumassa kaupallinen keskittymä, joka rakentuu Turun moottoritien molemmille puolille. Alueelle on tulossa mm. sisustus- ja huonekaluliikkeitä.

Skanno avaa Nihtisillan tilansa joulukuun alussa. Tilat toimivat Skannon uutena pääkonttorina, tehdasmyymälänä ja varastona. Skannon toimitusjohtajan Barbara Roosin mielestä sijainti on loistava ja kaunis talo upeassa ympäristössä tarjoaa hyvät puitteet yhtiön omalle tuotannolle.

Lisätiedot:
Kiinteistö-Tapiola Oy/ kiinteistösijoitusjohtaja Vesa Eskoli, puh. 040 7030551
YIT Rakennus Oy/yksikönjohtaja Timo Erkkilä, puh. 040 540 4313
Oy Skanno Ab/Myynti- ja markkinointijohtaja Joel Roos, puh. 050 573 5533


Tiedotuspalvelut/Tuula Laru



Jaa