LEHDISTÖTIEDOTE
8.3.2010
Tapiolan vuoden 2010 ensimmäinen takuukorkoinen sijoitustalletus hakee tuottoa suomalaisista yrityksistä. Kaksivuotisen määräaikaistalletuksen, Sijoitustalletus Suomen, osakekorin muodostavat Fortum, Nokia ja UPM. Sijoitustalletuksessa on vuosittaisen 0,45 prosentin takuukoron lisäksi mahdollisuus 10 prosentin lisäkorkoon koko talletusajalta, jos kaikkien osakkeiden arvot ovat talletusajan lopussa vähintään samalla tasolla kuin lähtöpäivänä. Sijoitustalletuksen voi nyt tehdä Tapiolan uudessa sähköisessä sijoituskaupassa.
Suomalaiset ovat edelleen kiinnostuneita turvallisista sijoittamisen ja säästämisen ratkaisuista. Uusimman sijoitustalletuksen kohteena ovat energiayhtiö Fortum, matkapuhelinvalmistaja Nokia ja metsäteollisuusyhtiö UPM-Kymmene.
”Näemme että valitsemillamme yrityksillä on hyvä potentiaali positiiviseen kurssikehitykseen. Sijoitustalletuksemme ovat olleet erittäin suosittuja, ja niissä houkuttelee mahdollisen lisäkoron lisäksi myös takuukorko. Vaikka lisäkorkoa ei tulisikaan, tallettajalle maksetaan korkoa 0,45 prosenttia vuodessa. Se on selvästi enemmän kuin monien pankkien käyttelytilien korot”, sanoo Tapiola Pankin tuotepäällikkö Ilkka Pihlaja.
Sijoitustalletus Suomi 1/10 on myynnissä 22.3.2010 saakka. Talletusaika alkaa 29.3.2010 ja päättyy 29.3.2012. Kohdeyritysten osakkeiden arvot tarkistetaan 15.3.2012. Tallettaja saa lisäkoron, jos kaikkien osakkeiden arvot ovat samalla tasolla tai korkeammalla kuin lähtöpäivänä 29.3.2010. Sijoitustalletuksen vähimmäistalletus on 1000 euroa.
Sijoitustalletuksen voi tehdä verkossa Tapiolan uudessa sijoituskaupassa
Tapiola.fi-sivustolle on avattu uudenlainen ja helppokäyttöinen sähköinen sijoituskauppa. Tapiolan sijoituskauppaan yksityishenkilöt voivat kirjautua kaikkien suurten liikepankkien verkkopalvelutunnuksilla, ja siellä voi alkuun tehdä talletuksia Tapiola Pankin sijoitustalletuksiin. Myöhemmin sijoituskauppaan tuodaan myös muita Tapiolan pankki-, säästö- ja sijoitustuotteita.
Vaikka tallettaja kirjautuisi ja tunnistautuisi sijoituskauppaan toisen pankin verkkotunnuksilla, hänelle avataan samalla Tapiola Pankkiin käyttötili talletuksen hallintaan. Kun esimerkiksi sijoitustalletus aikanaan erääntyy, se maksetaan kyseiselle Tapiola Pankin tilille. Asiakas saa myös Tapiolan verkkopalvelutunnukset.
Nettilaskuri auttaa vertailemaan eri talletusmuotojen tuottoja
Tallettaja voi myös vertailla sijoitustalletuksen mahdollisia tuottoja tapiola.fi-sivulla olevan simulaattorin avulla. Se opastaa asiakkaita siinä, miten sijoitustalletus toimii. Asiakas voi samalla kokeilla laskurilla, paljonko talletus tuottaisi sijoitustalletuksessa ja paljonko vaikkapa tavallisessa määräaikaistalletuksessa.
Jos kohdeosakkeiden arvot eivät laske ja Sijoitustalletus Suomelle maksetaan koko talletusajalta lisäkorko, vuotuinen korko nousee jopa 5,33 prosenttiin. Tavallisiin määräaikaistalletuksiin verrattuna korko on siis yli kaksinkertainen. Tällä hetkellä kaksivuotisen määräaikaistalletuksen korko ovat noin 2,40 prosenttia.
Sijoitustalletus kuuluu talletussuojan piiriin
Sijoitustalletus Suomi kuuluu Suomen talletussuojan piiriin, sillä Tapiola Pankki kuuluu suomalaiseen talletussuojarahastoon. Talletussuojarahasto turvaa tallettajien saatavat tulevaisuudessa 50 000 euroon saakka, jos pankki joutuisi maksukyvyttömyystilanteeseen. Yksityiset henkilöt, yritykset yhtiömuodosta ja koosta riippumatta sekä yhdistykset ja jakamattomat kuolinpesät ovat talletussuojan piirissä. Muun muassa toiminimi saa itsenäisen talletussuojan.
Lisätietoja:
Ilkka Pihlaja
tuotepäällikkö, Tapiola Pankki
09-453 7139, 050-323 2809
etunimi.sukunimi@tapiola.fi
www.tapiola.fi/sijoitustalletus
Tiedotuspalvelut/ Tiina Riippa