17.06.2013 Ylihurula jatkaa uuden S-Pankin johdossa
13.06.2013 LÄHITAPIOLAN SUHDANNEKATSAUS 1/2013: LähiTapiola laskee vuoden 2013 kasvuennusteen -0,5 prosenttiin
10.06.2013 LähiTapiola Pankki laskee prime-korkonsa 1,40 prosenttiin
06.06.2013 S-Pankki ja Tapiola Pankki yhdistyvät osana laajempaa yhteistyösopimusta
03.06.2013 YIT rakentaa LähiTapiolalle kolme vapaarahoitteista kerrostaloa
22.05.2013 LähiTapiola: Kesän vahinkopiikit tulevat kalliiksi
15.05.2013 Uuden työeläkeyhtiön nimeksi Elo
29.04.2013 Hartela ja LähiTapiola solmivat mittavan hankesopimuksen
25.04.2013 LähiTapiola Eläkeyhtiöllä hyvät sijoitustuotot vuoden 2013 ensimmäisellä kvartaalilla
18.04.2013 Talletuksella tuottoa Pohjoismaiden isoista yrityksistä
11.04.2013 LähiTapiolan vuosikertomukset on julkaistu
27.03.2013 LähiTapiola Eläkeyhtiön ja Eläke-Fennian fuusio etenee – uuden työeläkeyhtiön toimitusjohtajaksi Lasse Heiniö
21.03.2013 LähiTapiolan Arjen katsaus 1/13: Suomalaiset tekevät työtä ennen kaikkea rahasta – Suomen taloudessa edelleen odotettavissa nollakasvun vuosi
19.03.2013 LähiTapiolan osaketiimille ja Eurooppa-rahastolle Morningstar-palkinto
14.03.2013 LähiTapiola tukee yritysten työkyvyn johtamista verkkokoulutuksella
11.03.2013 Tapiola Maailma 50- ja Tapiola Eurooppa -rahastot ehdolla palkinnoille Morningstarin arviossa
05.03.2013 LähiTapiolalta uusi vuokra-asuntoihin sijoittava rahasto
28.02.2013 LähiTapiola-ryhmän vuoden 2012 tulos erittäin hyvä
22.02.2013 LähiTapiola: USA:n talouden kova ydin on hyvässä vedossa
13.02.2013 Tapiola Pankki ja Tapiola Varainhoito pysyivät kasvu-uralla
08.02.2013 Harva veneilijä katsastaa veneensä säännöllisesti
06.02.2013 Sijoitustalletus hakee menestystä Venäjän markkinoilta
05.02.2013 LähiTapiola sijoittaa Pihlajalinnaan
30.01.2013 Säästöpankit ja Lähivakuutus sopivat kumppanuuden purkamisesta
30.01.2013 LähiTapiola on selvä ykkönen maatilojen päävakuutusyhtiönä
25.01.2013 Maatilan turvallisuudesta huolehtiminen tuo etua viljelijälle
24.01.2013 LähiTapiola Eläkeyhtiöllä vahva sijoitusvuosi
16.01.2013 LähiTapiola aloitti toimintansa
15.01.2013 LähiTapiola ja CGI perustivat yhteisyrityksen
18.12.2012 LähiTapiolan pääjohtaja Erkki Moisander: Eläke-Fennian ja LähiTapiola Eläkeyhtiön aikeet yhdistyä hyvä suunta
18.12.2012 Eläke-Tapiola ja Eläke-Fennia tähtäävät uuden vahvan työeläkeyhtiön muodostamiseen
11.12.2012 LÄHITAPIOLAN SUHDANNEKATSAUS 2/2012: Suomen talouskasvu hidastuu nollaan vuonna 2013 – vuosi 2014 on maltillisen kasvun aikaa
05.12.2012 LähiTapiola Eläkeyhtiö palkittiin Euroopan parhaana hedge fund -sijoittajana
04.12.2012 Palovaroitin esti miljoonavahingot - LähiTapiolan turvallisuuspalkinto Mattilan tilalle Nurmoon
22.11.2012 Jari Sundström LähiTapiolan hallituksen varapuheenjohtajaksi
21.11.2012 LähiTapiola Eläkeyhtiön uusi hallitus valittu
16.11.2012 H&M ankkurimyymäläksi Tapiolan Ainoaan
16.11.2012 LähiTapiola Kiinteistövarainhoidon ja Carlyle Real Estate Europen yhteistyö jatkuu
14.11.2012 Yhtiökokouksissa päätettiin uudet toiminimet
09.11.2012 Veli-Matti Qvintus projektijohtajaksi luomaan LähiTapiola-ryhmän hyvinvointi- ja terveyspalvelujen s
09.11.2012 Kiinteistö-Tapiolalle Laatukeskuksen arvostettu Recognised for Excellence -tunnustus
02.11.2012 Uutiset pankkien käteispalvelujen puuttumisesta hämmentävät asiakkaita
25.10.2012 Eläke-Tapiolan sijoitustuotto vahvassa nousussa
19.10.2012 Sito Oy muuttaa LähiTapiola Eläkeyhtiön omistamaan FMO-taloon
02.10.2012 LähiTapiola edistää turvallista autoilua ajotapakilpailulla
27.09.2012 Kuluttajien varovaisuus rahankäytössä pitkittynyt – Suomen taloudessa loppuvuosi on vaikea
07.09.2012 LähiTapiolan Erkki Moisander: Paikallinen palvelu haastaa vakuutus- ja finanssialan toimijat
29.08.2012 Tapiola Pankin prime-korko laskee 1,50 prosenttiin
17.08.2012 Talletuksella tuottoa lääkeyhtiöistä
16.08.2012 Puolivuositulos: Tapiola-ryhmän yhtiöiden tulokset parantuivat selvästi
16.08.2012 Eläke-Tapiolan puolivuosikatsaus: sijoitukset tuottivat 3,7 prosenttia
14.06.2012 TAPIOLA PANKIN SUHDANNEKATSAUS 1/2012: Suomen talous maltilliseen nousuun ensi vuoden alussa – Euroopan rahaliitto tiivistyy
12.06.2012 Tapiola-ryhmä ja Aditro Oy yhteistyöhön palkkapalveluiden tuottamisesta
07.06.2012 Yrittäjien työhyvinvointikysely: Yrittäjät stressaavat johtajia vähemmän
30.05.2012 Eläke-Tapiola palkittiin parhaana pohjoismaisena kiinteistösijoittajana
28.05.2012 Tieto-Tapiola ja Logica tekivät aiesopimuksen ICT-palveluyrityksen perustamisesta
15.05.2012 Tieto Lähivakuutuksen ja Tapiolan IT-infrastruktuuripalveluiden toimittajaksi
10.05.2012 Fivan osoittamat puutteet Tapiola Pankin arvopaperivälityksessä korjattiin syksyllä 2011
26.04.2012 Eläke-Tapiolan sijoitustuotot hyvässä nousussa alkuvuoden aikana
17.04.2012 Ilmastokumppanit allekirjoittivat ilmastositoumukset kaupungintalolla
17.04.2012 Tapiolan uusi sijoitustalletus sijoittaa markkinajohtajiin
02.04.2012 Tapiola sijoittaa Suomen tuulipuistoihin
23.03.2012 Tapiola Pankin prime–korko laskee
22.03.2012 Tapiolan keskus on AINOA
14.03.2012 Tapiola Toimitila -kapitalisaatiosopimus tuo toimitilasijoittamisen myös yksityissijoittajien ulottuville
09.03.2012 Jukka Kinnusesta Vahinko-Tapiolan uusi toimitusjohtaja
09.03.2012 Opiskelijoiden kortti- ja verkkopalveluyhtiö Lyyra ja Tapiola-ryhmä aloittavat yhteistyön
08.03.2012 Tapiolan Maailma 50 -rahasto jälleen Suomen paras yhdistelmärahasto
05.03.2012 Tapiola: Talouden kasvu jatkuu euroalueen ulkopuolella
23.02.2012 Vahinko-Tapiolan toimitusjohtaja Juha-Pekka Halmeenmäki siirtyy Orton Invalidisäätiön toimitusjohtajaksi
16.02.2012 Tapiola Pankin indeksilainalla euron arvon heikkenemistä vastaan
15.02.2012 Vahinko- ja Henki-Tapiola onnistuivat sijoitustoiminnassaan ja kasvattivat maksutulojaan
10.02.2012 Yllättävän moni venevahinko tapahtuu talvella
09.02.2012 Eläke-Tapiola osti kaksi business park -kiinteistöä
07.02.2012 Lähivakuutus ja Tapiola yhdistyvät
02.02.2012 Tapiola Pankki ja Tapiola Varainhoito tekivät odotuksia paremmat tulokset
31.01.2012 Moottoripyörällä turvallisesti kohti kesää
26.01.2012 Vuoden 2011 viimeinen vuosineljännes nosti eläkesijoitusten tuottoa
09.01.2012 Päivittäistavaroiden ja lääkkeiden kysyntä pysyy tasaisena suhdanteista huolimatta
04.01.2012 Tapiola edistää senioreiden talouslukutaitoa yhteistyössä Eläkeliiton kanssa
15.12.2011 TAPIOLA PANKIN SUHDANNEKATSAUS 2/2011: Suomen talous ajautuu ensi vuonna taantumaan, kokonaistuotanto supistuu 1,5 prosenttia
12.12.2011 Kiinteistö-Tapiola valitsi SRV:n kumppanikseen Tapiolan keskustan toteutukseen
08.12.2011 Yhteistoimintaneuvottelut päättyivät Tapiola-ryhmässä
01.12.2011 Espoon ensimmäinen energiatehokas kaukokylmäjärjestelmä Tapiolan keskustaan
23.11.2011 Tapiola-ryhmä tukee kasvuyrittäjyyttä Oravanpesä-hankkeessa
15.11.2011 TYKSin ensiavun henkilökunnalle turvallisuuspalkinto toiminnasta sairaalapalossa
03.11.2011 Kiinteistöpääomarahasto Tapiola KR III Ky on ostanut Tapiolassa sijaitsevan tavaratalokiinteistön
27.10.2011 Tapiolan uusi säästötuote mahdollistaa sapattivapaan ja auttaa ikääntyviä työssäjaksamisessa
25.10.2011 Eläke-Tapiolan vahva vakavaraisuus kestää heikon markkinakehityksen
12.10.2011 Tapiola-ryhmässä käynnistyvät YT-neuvottelut suunnitelmasta henkilömäärän vähentämiseksi ja organisaatiomuutoksista
11.10.2011 Tapiola: Taantumaa vastaan tarvitaan kestäviä ratkaisuja
04.10.2011 Tapiolan uusi indeksilaina hakee tuottoa kotimaisista, tunnetuista yrityksistä
27.09.2011 Toimitusjohtaja Vesa Immoselle kansainvälinen tunnustus kiinteistö- ja rakennusalan osaamisesta
26.09.2011 Vahinko-Tapiolalle erinomainen luokitus
15.09.2011 Tapiola Pankin arjen katsaus: Suomalaisten usko yhteiskunnan turvaan romahti - Suomen talouskasvu pienenee tuntuvasti tänä ja ensi vuonna
07.09.2011 Tapiola aloittaa yhteistyön Finnair Plus -ohjelman kanssa
02.09.2011 Tapiola-ryhmä avasi blogin yrittäjille
31.08.2011 Sairauspoissaolot selvään laskuun työkyvyn hallinnalla
18.08.2011 Puolivuositulos: Tapiola-ryhmän yhtiöiden liikevoitot kasvoivat, sijoitusten arvostuserojen muutos heikensi kokonaistuloksia
16.08.2011 Eläke-Tapiolan sijoitusten tuotto positiivinen haastavissa markkinaolosuhteissa
15.08.2011 Tapiolan uusi sijoitustalletus hakee tuottoa kasvavasta autoteollisuudesta
10.08.2011 Marja Pajulahdesta Tapiola Pankin uusi toimitusjohtaja
04.08.2011 Tapiola lahjoittaa vesien suojeluun 10 000 euroa
16.06.2011 Muutoksia Tapiola-ryhmän yhtiöiden ylimmässä johdossa
15.06.2011 TAPIOLA PANKIN SUHDANNEKATSAUS 1/2011: Tapiola nostaa Suomen talouden ennusteen 3,5 prosenttiin – euroalueen kriisi johtanee velkajärjestelyihin
06.06.2011 Warranteilla ja sertifikaateilla voi nyt käydä kauppaa Tapiolan arvopaperivälityksen verkkopalvelussa
24.05.2011 Tapiolalta kaksi uutta korkorahastoa
06.05.2011 Tapiola: Ikäihmisten ääni kuuluviin eläkevuosien hoivapalvelujen kehittämisessä
05.05.2011 Tapiolan ensimmäinen oma indeksilaina sijoittaa telekommunikaatio- ja energia-aloille
03.05.2011 Osavuosikatsaus: Alkuvuoden epävakaa markkinatilanne heijastui Eläke-Tapiolan sijoitustuottoihin
11.04.2011 Tapiolan asuntosijoitustuote oli myyntimenestys
07.04.2011 Tapiolan uudet kaskovakuutukset palkitsevat huolellisesta ajotavasta
29.03.2011 Tapiola Vauras - uusi palvelu jo 20 000 euron sijoitusvarallisuudelle
24.03.2011 Tapiolan tilintarkastetut tulokset ja vuosikertomukset ilmestyneet
23.03.2011 Harmonikkataitaja Sami Majamäki saa Tapiolan Oma Stipendin 2011
21.03.2011 Tapiola Pankin uusi Sijoitustalletus sijoittaa lannoiteyhtiöihin
17.03.2011 TAPIOLA PANKIN ARJEN KATSAUS 1/11: Kaksi kolmesta suomalaisesta haaveilee elämänmuutoksesta, usko omaan talouteen on heikko
08.03.2011 Asmo Kalpala nimitetty EIOPAn vakuutusryhmän jäseneksi
18.02.2011 Kiinteistö Oy FMO Tapiolan toimistokiinteistölle hopeinen LEED-ympäristösertifiointi
16.02.2011 Ennakkotietoja vuoden 2010 tilinpäätöksestä:
10.02.2011 Tapiola: ”Yksityisen hoivan rahoituksen kehittämisen lähtökohdaksi on otettava se, mistä ihmiset haluavat maksaa”
07.02.2011 Helmikuu on Ystävänkuukausi Tapiolan toimistoilla
03.02.2011 Kova talvi koettelee talvisäilytyksessä olevia veneitä
02.02.2011 Tapiolan vuoden 2010 tilinpäätöksen ennakkotiedot julkaistaan 16.2.
27.01.2011 Tapiolan rakennusvahinkopalveluissa on otettu käyttöön mobiili korvauskäsittely
26.01.2011 Tapiola Pankki –konserni siirtyy IFRS-raportointiin
24.01.2011 Tapiola tuo Oma Talous -asiakaslehden iPadiin entistä monipuolisempana
20.01.2011 Tapiolan uudet sijoitustuotteet hakevat tuottoa kansainvälisistä muotitaloista ja osinkoyhtiöistä
20.01.2011 Koululaisia herätellään tajuamaan tulensytyttelyn vaarat
19.01.2011 Eläke-Tapiolalle sijoitusvuosi 2010 oli menestyksekäs ja yhtiön vakavaraisuus vahvistui entisestään
12.01.2011 Tapiola jatkaa selvänä ykkösenä maa- ja metsätilojen vakuuttajana
16.12.2010 Monipuolisuus tieteenaloissa Tapiolan yliopistolahjoitusten perustana
15.12.2010 Eläke-Tapiola Verkkokauppa.comin Jätkäsaareen toteutettavan uudisrakennuksen omistajaksi
15.12.2010 Tapiola Pankin suhdannekatsaus: Suomen kasvunäkymät kohtalaisen hyvät
13.12.2010 Eläke-Tapiola arvioitiin Suomen parhaaksi eläkesijoittajaksi
10.12.2010 Tapiolalla edelleen oman alansa paras etuohjelma
09.12.2010 Tapiolan ja SRV:n logistiikkahanke Vantaan Tuupakassa käynnistyy
07.12.2010 Tapiolan Kuluttajafoorumi: ”Asiakkaat, tulkaa kehittämään palveluista entistä parempia”
01.12.2010 Lemminkäinen ja NSA Bolagen myivät osuutensa Kauppakeskus Chydeniasta Eläke-Tapiolalle
01.12.2010 Tapiolan verkkopankissa huoltokatko viikonloppuna - kortit toimivat normaalisti
24.11.2010 Timo Vesala palaa ekonomistiksi Tapiola Varainhoitoon
24.11.2010 Vuonna 2010 palkitaan neljätoista sankarikoiraa
23.11.2010 Tapiolan pääkonttorista Vuoden Teräsrakenne 2010
22.11.2010 Valitse maksukorttisi tunnusluku ja kuva itse Tapiola Pankin verkkopalvelussa
18.11.2010 Tapiola Kotimatka -verkosto laajenee Pohjanmaalle
17.11.2010 Tapiola aloittaa täyden palvelun arvopaperivälitystoiminnon
16.11.2010 Tapiolan Sijoitustalletus Suomi Tiikerit hakee tuottoa kehittyvien markkinoiden kasvusta
08.11.2010 Tapiola automatisoi laskutustaan: ainutlaatuinen malli käyttöön työterveysvakuutuksen laskutus- ja korvaustoiminnoissa
05.11.2010 Kiinteistöpääomarahasto Tapiola KR IV Ky ostaa Helsingin kaupungilta tontin Aurinkolahdesta
05.11.2010 YIT laajentaa ja saneeraa Henki-Tapiolan omistamaan kiinteistöön S-marketin ja ABC-Delin Espooseen
03.11.2010 Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Tapiola osti Hartelalta toimistokiinteistön Keilaniemestä
01.11.2010 Tieto ja Tapiola sopivat ICT-käyttöpalveluiden ulkoistamisesta
21.10.2010 Eläke-Tapiolan huipputulos kaksinkertaistui kolmessa kuukaudessa
20.10.2010 Tapiolan metsävakuutusasiakkaat hakeneet aktiivisimmin korvauksia myrskytuhoista
13.10.2010 Eläke-Tapiolan osavuositulos julkistetaan 26.10.
05.10.2010 Tapiola Pankin uusi Sijoitustalletus Metsä hakee tuottoa metsäyhtiöistä
27.09.2010 Vahinko-Tapiolalle erinomainen luokitus
16.09.2010 TAPIOLA PANKIN ARJEN KATSAUS 2/10: Suomalaiset toivovat pankki- ja vakuutuspalveluilta yksinkertaisuutta
23.08.2010 Tapiola myöntää jatkossa yksityistapaturma- ja matkavakuutuksia merimiehille
18.08.2010 Puolivuositulos: Tapiola-ryhmä jatkoi kasvu-uralla
18.08.2010 Eläke-Tapiolan sijoituksille hyvä tuotto vaikeassa markkinatilanteessa
24.06.2010 Savon Kiinteistö Oy LKV liittyy Tapiola Kotimatka -verkostoon
22.06.2010 Tapiola Varainhoito ja Tom Liljeström Suomen parhaiden varainhoitajien joukkoon
18.06.2010 Mikko Rikalasta EMMA Prize 2010 voittaja
15.06.2010 TAPIOLA PANKIN SUHDANNEKATSAUS 1/2010: Suomen talous ajautui teknisesti uudelleen taantumaan – talouskasvu jää nollaan
11.06.2010 Tapiola Pankki tutki: Toimivat verkkopalvelut tärkein tekijä pankin valinnassa
10.06.2010 FINSIF-yhdistys edistämään vastuullista sijoittamista
09.06.2010 Pro Housing Oy LKV laajentaa Tapiola Kotimatka -verkostoa pääkaupunkiseudulla ja läntisellä Uudellamaalla
09.06.2010 Tapiola uskoo asuntojen suotuisaan hinta- ja vuokrakehitykseen ja tuo markkinoille asuntosijoitustuotteen
03.06.2010 Kalpalasta pankki- ja vakuutussektorin Vuoden Vaikuttaja
03.06.2010 Tapiola lupaa olla vastuullisen yritystoiminnan ykkönen finanssialalla
01.06.2010 Tapiola avasi talous- ja sijoitusaiheisen blogin
31.05.2010 Tapiola-ryhmä uudistaa yritys- ja yksityisasiakasliiketoimintojaan
27.05.2010 Asmo Kalpala jatkaa keskinäisten vakuutusyhtiöiden edunvalvojan, AMICEn, puheenjohtajana
18.05.2010 Asmo Kalpala 60 vuotta: Finanssialan rooli edellyttää vastuullisen aseman sisäistämistä
17.05.2010 Verkko madaltaa kynnystä vakuutusten hoitamiseen
29.04.2010 Tapiola mukaan Euroopan laajuiseen tuulivoiman vakuuttamiseen
22.04.2010 Löydä luonto läheltäsi -yleisöretket käynnistyvät taas
16.04.2010 Tapiolan yhtiökokoukset valitsivat tilintarkastajat ja uusia jäseniä hallintoneuvostoihin
16.04.2010 Vuoden 2010 merkittävin käsityöyrittäjyyden tunnustuspalkinto pietarsaarelaiselle Noolan Oy:lle
31.03.2010 Tapiola-ryhmän vuosikertomus 2009 on ilmestynyt
25.03.2010 Tapiola Pankki tuo markkinoille kuukausimaksuttoman PS-tilin
25.03.2010 TAPIOLA PANKIN ARJEN KATSAUS 1/10: Verotuksellinen etu on merkittävä syy eläkesäästämisen aloittamiseen
24.03.2010 Tapiolan Oma Stipendin 2010 saa purjehtija Teemu Rantanen
23.03.2010 Tapiola-ryhmän tilinpäätös 2009: Tapiolan tulos oli hyvä
18.03.2010 Arjen katsaus kuluttajille T-hetkessä
12.03.2010 Suhteellisuusperiaate huomioon vakuutusyhtiöiden vakavaraisuusvaatimuksissa
11.03.2010 Suomalaisen yritysjohdon työhyvinvointi on heikentynyt
09.03.2010 Tapiola räätälöi varainhoitopalvelua nyt yrittäjäasiakkaille
05.03.2010 Tapiola Pankin Sijoitustalletus Suomeen voi tehdä talletuksen uudessa verkkosijoituskaupassa
25.02.2010 Mikkelin Farmari-näyttely on Tapiola-ryhmälle jo 12. näyttely pääyhteistyökumppanina
18.02.2010 Tapiola-ryhmä ja Kirkon Ulkomaanavun Naisten Pankki solmivat yhteistyösopimuksen
16.02.2010 T-hetkessä mielenkiintoisia tilaisuuksia
16.02.2010 Ennakkotietoja vuoden 2009 tilinpäätöksestä: Tapiola-ryhmällä hyvä vuosi
15.02.2010 Tapiola muutti uusiin tiloihin Kuopiossa
08.02.2010 Kiinteistö-Tapiola liittyi YK:n vastuullisen sijoittamisen periaatteiden allekirjoittajiin
29.01.2010 Tapiola Varainhoito allekirjoitti YK:n vastuullisen sijoittamisen periaatteet
29.01.2010 Asmo Kalpala: Pankkikriisin vaikutusten selvittäminen on kunniakysymys Suomelle
27.01.2010 Jani Toivola Kello viiden teen isännäksi
27.01.2010 Ennakkotietoja tilinpäätöksestä: Tapiolan Pankki ja Varainhoitoyhtiö tekivät voitolliset tulokset
26.01.2010 Ennakkotietoja Eläke-Tapiolan tilinpäätöksestä vuodelta 2009: Menestyksekäs sijoitusvuosikymmen huipentui ennätystulokseen
15.01.2010 Yritysten Henki-Tapiolan vakuutuksenottajat ovat nyt Henki-Tapiolan vakuutuksenottajia ja osakkaita
11.01.2010 Tapiola KR IV Ky osti YIT:ltä kolme asuntokohdetta pääkaupunkiseudulta
23.12.2009 Työkyvyttömyyseläkkeellä olevien paluuta työelämään helpotetaan
08.12.2009 Suomi nousee taantumasta viimeisten joukossa – talous kasvaa 1,0 prosenttia vuonna 2010
01.12.2009 Tapiolan yritysliiketoiminnan uusi johtaja Jari Sundström aloittaa työnsä 1.12.2009
27.11.2009 Kuusi koiraa palkitaan sankarikoirana vuonna 2009
23.11.2009 Tapiola Pankin uusin sijoitustalletus hakee tuottoa elintarviketeollisuudesta
19.11.2009 Eläke-Tapiolan sijoitustoiminto Euroopan parhaaksi sijoitusorganisaatioksi
18.11.2009 Eläke-Tapiolan hallitus valittu toimikaudeksi 2010-2012
11.11.2009 Sijoitustalous.fi tutki: Lähes puolet naisista ei olisi valmiita tinkimään sijoitusten vastuullisuudesta
04.11.2009 Laajeneva Tapiola Kotimatka -kiinteistönvälitysyhteistyö vuoden ikään tammikuussa 2010
03.11.2009 Kiintesitö-Tapiola ja Corbel yhteistyöhön
28.10.2009 Liian lyhyet turvavälit aiheuttavat joka talvi turhia kolarisumia
19.10.2009 Eläke-Tapiolan yhdeksän kuukauden huipputulos kattaa jo vuoden 2008 tappiot
16.10.2009 Tapiola Pankin uuden sijoitustalletuksen kohteena kulutustuotteet
13.10.2009 Sijoittajien riskinottohalukkuuden lisääntyminen näkyy rahastosijoittamisen kasvuna
08.10.2009 Tapiola KR IV Ky osti Lemminkäiseltä vantaalaisen asuntokohteen
30.09.2009 Tapiola-ryhmä rakennuttaa vuokra-asuntoja ja liiketiloja Helsinkiin
17.09.2009 Tapiola Akatemia: Vastuullinen yritystoiminta, yhteisöllinen työnteko ja työn uusjako ovat avaimia tulevaisuuden talouskasvuun
16.09.2009 Tapiola ja YIT toteuttavat tilat Skannolle
16.09.2009 Kuluttajilla vaihteleva käsitys oman taloutensa turvaverkosta – Suomen taloudessa heikot näkymät jatkuvat
10.09.2009 Tapiola-ryhmä perustaa 60 henkilöä työllistävän asiakaspalvelukeskuksen Kokkolaan
28.08.2009 Tapiola tiivistää alueorganisaatiotaan
28.08.2009 Tapiolan uusi takuukorkoinen määräaikaistalletus sijoittaa ilmastoon
19.08.2009 Puolivuositulos: Tapiola-ryhmän tulos parani
19.08.2009 Puolivuositulos: Eläke-Tapiolan kokonaistulos nousi selvästi voitolliseksi
17.08.2009 Tapiola Pankin prime–korko laskee, käyttötilin korko säilyy ennallaan ja säästötilin ehdot paranevat
05.08.2009 Tapiola-ryhmän yhtiöiden puolivuositulokset julkistetaan 20.8
29.07.2009 Mielekkäät tehtävät, työyhteisö ja työn joustavuus vaikuttavat työtyytyväisyyteen eniten
22.06.2009 Kiinteistö-Tapiolan hallinnoima rahasto osti Lemminkäiseltä espoolaisen osakeyhtiön
10.06.2009 Tapiola Pankin suhdannekatsaus I/2009 – ennuste vuosille 2009-2010:
03.06.2009 Kesäloma on vuoden vaarallisinta aikaa: Monen työhönpaluu viivästyy tapaturman vuoksi
03.06.2009 Tapiola Pankin Lauslahti valittiin vuoden pankki- ja vakuutusvaikuttajaksi
02.06.2009 Yritysten Henki-Tapiola sulautuu emoyhtiöönsä Henki-Tapiolaan
01.06.2009 Asmo Kalpala jatkaa Tapiola-ryhmän pääjohtajana
28.05.2009 Tapiolan uusin rahasto tavoittelee tuottoa ja rajoittaa tappioriskiä
27.05.2009 T-hetkessä avataan Taikin kesänäyttely 2.6.2009
11.05.2009 Yhteiskuntavastuun merkitys korostuu haasteellisessa taloudellisessa tilanteessa
06.05.2009 Valtioiden elvytyspaketit hyödyttävät energia-alan yrityksiä
06.05.2009 Tapiola Pankin prime–korko laskee ja käyttötilin korko nousee
29.04.2009 Tapiola tuo markkinoille uuden takuukorkoisen sijoitustalletuksen
28.04.2009 Tapiola kehittää pääkaupunkiseudun toimistoverkostoa ja puhelinpalvelua
28.04.2009 Tapiola-ryhmän uusi toimitalo harjakorkeudessaan
27.04.2009 Nuorille naisyrittäjille tarkoitettu Kultainen Oras –palkinto annettiin kajaanilaiselle palvelukotiyrittäjälle
22.04.2009 Eläke-Tapiolan sijoitustoiminnan tulos positiivinen
16.04.2009 Vahinko-Tapiola sai erinomaisen luokitusarvosanan
31.03.2009 Tapiola aloittaa private banking -toiminnan
30.03.2009 Taideteollisen korkeakoulun karnevaalihenkinen installaatio esillä T-hetkessä
26.03.2009 Kiinteistö-Tapiolalle uusi, merkittävä asiakkuus
24.03.2009 YIT ja Tapiola uudistavat kiinteistön Espoon Sinimäessä
18.03.2009 Tapiola Pankin Arjen katsaus 1/09: Kuluttajat eivät suunnittele talouttaan pitkälle, vaikka usko työllisyyteen horjuu
16.03.2009 Tapiola-ryhmän tilinpäätöstiedote 2008
12.03.2009 Tapiolan Oma Stipendin 2009 saa sirkustaiteilija Oskar Rask
11.03.2009 Tapiola-ryhmä ja Pirkanmaan sairaanhoitopiiri yhteistyöhön tapaturmien ja liikennevahinkojen aiheuttamien aivovammojen varhaisessa tutkimuksessa
05.03.2009 MTK ja Tapiola kehittivät yhdessä Maatilayrittäjän Omaturvan
04.03.2009 Tutkimus: Suomalaiset säästävät turvatakseen tulotasonsa eläkkeellä
04.03.2009 Vajaakuntoisuutta aiheuttaviin ongelmiin ei puututa tarpeeksi nopeasti
27.02.2009 Keskinäisten yhtiöiden edunvalvoja AMICE pitää hyvänä esitystä Euroopan finanssivalvonnan uudistamiseksi
24.02.2009 Suomalainen yritysjohto voi hyvin, vaikka taantuma huolestuttaa
16.02.2009 Ennakkotulos: Tapiola-ryhmän yhtiöiden vakavaraisuus on säilynyt korkealla tasolla
09.02.2009 Tapiola Pankki laskee prime–korkoaan 2,3 prosenttiin
30.01.2009 Ennakkotietoja tilinpäätöksestä: Tapiola Pankki Oy:n tulos voitolliseksi, Tapiola Varainhoito Oy kasvatti osuudenomistajien lukumäärää
27.01.2009 Tapiolan keskinäisyysvaliokunta: ”Keskinäisyydestä on kerrottava enemmän ja selkeämmin”
09.01.2009 Tapiola Pankki laskee prime–korkoaan 2,95 prosenttiin
09.01.2009 Tapiola jatkaa yhteistyötä SPR:n kanssa
10.12.2008 Maailmantalous ajautuu pitkäaikaiseen taantumaan – Suomen talouskasvu painuu miinusmerkkiseksi
27.11.2008 Vuonna 2008 palkitaan kymmenen sankarikoiraa
26.11.2008 Tapiolan, VVO:n ja Cecilia Hoivan hyvinvointiasunnoista tulee Mosaiikki-koteja
20.11.2008 Tapiola Pankki laskee prime-korkoa 4,5 prosenttiin, käyttötilin korko pysyy 2,5 prosentissa
19.11.2008 Eläke-Tapiolan hallituksen puheenjohtajaksi Harri Miettinen
11.11.2008 Tapiola tuo yli 55-vuotiaille täysin uuden palvelukokonaisuuden raha-asioihin ja vakuutuksiin
06.11.2008 Tapiola-ryhmä ja Kaustinen Folk Music Festival uudenlaiseen yhteistyöhön
28.10.2008 Eläkkeelle siirtyvän kannattaa suunnitella talouttaan 20─30 vuoden tähtäimellä
27.10.2008 Sijoita Suomeen nyt - uusi osakeindeksiobligaatio sijoittaa suomalaisiin yhtiöihin
27.10.2008 Eläke-Tapiolan sijoitusten tuotto -5,6 prosenttia tammi-syyskuussa
21.10.2008 Tapiola KR III Ky -kiinteistöpääomarahasto osti liike- ja toimistokiinteistön Tapiolan keskustasta
15.10.2008 Tulostiedote: Tapiola Pankin kasvu jatkui voimakkaana ja tulos parani
10.10.2008 Tapiolan uusin rahasto sijoittaa Itä-Euroopan osakemarkkinoille
07.10.2008 Tapiola voitti lakisääteisen tapaturmavakuutuksen siirtoliikkeessä, eläkeyhtiö säilytti markkina-asemansa
25.09.2008 Tapiolan, VVO:n ja Cecilia Hoivan hyvinvointiasumisen malli lähtee asukkaan elämäntilanteesta
23.09.2008 TAPIOLA PANKIN ARJEN KATSAUS 2/08: Energian hinnan nousu ja inflaatio rasittavat kotitalouksia, Suomen talous hyytyy ensi vuonna
16.09.2008 Asmo Kalpala: Lyhytnäköisen voitontavoittelun sijasta tarvitaan markkinoiden moniarvoisuuden vaalimista
08.09.2008 Tapiola, VVO ja Cecilia Hoiva ryhtyvät tuottamaan hyvinvointia tukevaa asumista
04.09.2008 Korkea inflaatio ja öljyn hinnan nousu luovat hyviä sijoitusmahdollisuuksia
02.09.2008 T-hetki on uudenlainen olotila Helsingin Kampissa
28.08.2008 Tapiola tuo markkinoille uudet eläinvakuutukset ruotsalaisen eläinvakuutusyhtiön Agrian kanssa
14.08.2008 Puolivuositulos: Tapiolan uusi etuohjelma on vaikuttanut liiketoiminnan volyymien kasvuun
14.08.2008 Eläke-Tapiolan vakuutusmaksutulo kasvoi selvästi
12.08.2008 Tapiola Garden -hotellin laajennus ja saneeraus loppusuoralla
30.06.2008 Kauppakeskus Granin laajennusosa Tapiolan omistukseen
27.06.2008 Tapiola Pankin Prime-korko nousee
26.06.2008 Tapiola-ryhmä ja Santander aloittavat yhteistyön
13.06.2008 Nimitykset Tapiolan johdossa jatkuvat: Jukka Kinnunen Vahinko-Tapiolan varatoimitusjohtajaksi
11.06.2008 Tapiolan sijoittaja-asiakkaat saivat uuden sähköisen asiakaslehden
11.06.2008 Tapiola Pankin suhdannekatsaus I/2008:Talouden näkymät heikkenevät kotimaassa ja maailmalla
05.06.2008 Marja Pajulahdesta Tapiola Pankin varatoimitusjohtaja
05.06.2008 Omaeläkkeen kulut ovat varsin kohtuulliset
29.05.2008 Minna Kohmosta Tapiolan henkivakuutusyhtiöiden toimitusjohtaja
21.05.2008 Vahinko-Tapiolan toimitusjohtajaksi Juha-Pekka Halmeenmäki
15.05.2008 Tilien korot nousevat yleisen koronnousun tahdissa - Tapiolan käyttötilin korko nousee peräti 2,5 prosenttiin
13.05.2008 Tapiola-ryhmän viidennen yhteiskuntavastuuraportin teemana on "Vastuu tavaksi"
12.05.2008 Tapiolan etuohjelman alennukset kasvavat
08.05.2008 Kiinteistö-Tapiolan toimitusjohtajaksi Vesa Immonen
08.05.2008 Dollarin ennätyksellisen alhainen kurssi luo hyviä sijoitusmahdollisuuksia
25.04.2008 Tapiolan yhtiökokoukset valitsivat uusia jäseniä hallintoneuvostoihin
24.04.2008 Sijoitusmarkkinoiden liikkeet näkyivät vaimeammin Eläke-Tapiolan sijoitustuotoissa
18.04.2008 Seppämestari Jouko Nieminen sai Tapiolan lahjoittaman Taito-palkinnon
16.04.2008 Tapiola-ryhmän uuden toimitalon peruskivi on muurattu
15.04.2008 Tapiola-ryhmälle uusi tiedotusjohtaja
11.04.2008 Kuluttajat valitsivat Tapiolan Suomen luotetuimmaksi vakuutusyhtiöksi
09.04.2008 Tapiola-ryhmä tuottaa Toyota-asiakkaille autovakuutuspalveluja
08.04.2008 Tapiola Varainhoidolle uusi lyhyen koron rahasto
08.04.2008 Tapiolan ajoneuvovakuutusten hinnoissa ei suuria korotustarpeita
07.04.2008 Lähes puolet suomalaisista olisi kiinnostunut vaihtamaan pankkia
03.04.2008 Tapiola rakennuttaa SGN Groupille uudet toimitilat Vantaan Koivuhakaan
02.04.2008 Satu Huberista Eläke-Tapiolan toimitusjohtaja
02.04.2008 Carlylen rahasto valitsi Kiinteistö-Tapiolan johtamaan kiinteistösalkkuaan
01.04.2008 Tapiola Pankin talletuskanta ylitti miljardin
27.03.2008 Tapiolan rahastojen merkintäpalkkiot laskivat
26.03.2008 Tapiola Pankin arjen katsaus 1/08: Suomen talouden näkymät ovat hidastumassa, kuluttajat luottavat edelleen omaan talouteensa
17.03.2008 Salkkuvakuutus yhdistää vakuutussäästämisen edut varallisuudenhoitoon
06.03.2008 Tapiola myy 216 miljoonan euron kiinteistöportfolion Carlylen hallinnoimalle rahastolle
05.03.2008 Tapiola jakoi asiakkailleen etuina 119 miljoonaa
03.03.2008 Tapiolan Oma Stipendin 2008 saaja on kultaseppä Maria Suikkanen
27.02.2008 Ministeri Brax: Kansan ääni ei kuulu tarpeeksi lainvalmisteluissa
20.02.2008 Tapiola Pankin Harri Lauslahti pitää korkokeskustelua tervetulleena
15.02.2008 Jaakko Heinimäki ystävänpäivän tapahtumassa: Toinen nimi hyvinvoinnille on onnellisuus
14.02.2008 Tapiola-ryhmän tulosinfo pidetään 5.3.2008
04.02.2008 Ennakkotietoja tilinpäätöksestä: Tapiola Pankin tulos odotettua parempi
24.01.2008 Ennakkotietoja Eläke-Tapiolan tilinpäätöksestä: Sijoitustoiminnassa tasapainoinen tulos
23.01.2008 Tapiola Pankki odottaa naisten johtamista yrityksistä hyvää tuottoa
16.01.2008 Nukkuuko suomalainen pankkiasiakas?
16.01.2008 Tapiola alentaa kotivakuutusmaksuja turvallisuuteen panostettaessa
11.01.2008 Tapiola edelleen ykkönen maatilojen vakuuttajana
08.01.2008 Tapiolassa kuuluu asiakkaan ääni
27.12.2007 Tapiola ja Hertz monivuotiseen sopimukseen sijaisautoyhteistyöstä
27.12.2007 Vahinko-Tapiolan luokitusarvosana on A (Excellent)
12.12.2007 Tapiola Pankin suhdannekatsaus 2/2007: Euroopan keskuspankki joutuu laskemaan korkoja
05.12.2007 Vuonna 2007 palkitaan kuusi sankarikoiraa
04.12.2007 Hevosvakuutusten suosio voimakkaassa kasvussa
29.11.2007 Lapsia vakuutetaan koko ajan enemmän
26.11.2007 Eläke-Tapiola perustaa vaalivaliokunnan ja järjestelee työsuhteita
20.11.2007 Tapiola tuo kehittyville markkinoille sijoittavan osakeindeksiobligaation
01.11.2007 Vaasan väestörakenteen muutos on haaste sosiaalisten suhteiden luomisessa
01.11.2007 Uusi tavoiterahasto Tapiola 2045 aloittaa
29.10.2007 Tapiola Pankki kasvaa vauhdilla
11.10.2007 Tapiola-ryhmä uudistaa asiakasetunsa
10.10.2007 Tapiola on finanssialan vastuuraportoinnin edelläkävijä
04.10.2007 Tapiola ja Luonnonsuojeluliitto vievät suomalaisia luontoon
01.10.2007 Varainhoito tuo markkinoille uuden Maailma 20 -nimisen yhdistelmärahaston
19.09.2007 Arjen katsaus 2/2007: Säästämällä voi varautua koronnousuun, korkokatto ei välttämättä ole lainanottajan edun mukainen tuote
14.09.2007 Tietotekniikka-alan rekrytoinnissa jälleen uusia keinoja - DART ja digi
14.09.2007 Tapiolan Suuntima-palvelu opastaa eläkkeelle jäävää yrittäjää
13.09.2007 Tapiola ja Lassila & Tikanoja tekivät yhteisen kotien ja kiinteistöjen turvaoppaan
04.09.2007 Espoon Matalajärven kunnostus hyvä esimerkki julkisen ja yksityisten tahojen yhteistyöstä
03.09.2007 Johtaja Arto Jurttila: Toistensa tavoitteiden parempi ymmärtäminen hyödyttäisi niin yritys- kuin kulttuuritahojakin
31.08.2007 Tapiolan uusin rahasto sijoittaa Aasian ja Tyynenmeren alueen maihin
22.08.2007 Tapiola-ryhmän yhtiöt jatkoivat kasvu-uralla
22.08.2007 Eläke-Tapiola paransi selvästi kokonaistulostaan
21.08.2007 Tapiola Pankki kehittää palveluita yrityksille
20.08.2007 Tapiolan rahastoille uudet kuvaavammat nimet
16.08.2007 Tapiola Pankki nostaa tilikorkoja ja primea
14.08.2007 Tapiola-ryhmän puolivuositulokset julki 22.8.2007
07.08.2007 Tapiola uudisti varainhoitoaan: Tapiola omaisuudenhoito- ja varainhoitoyhtiöt yhdistyivät
12.07.2007 Eläimiä vakuutetaan huomattavasti enemmän kuin ennen
11.07.2007 Tapiola Pankilla 100 000 asiakasta
26.06.2007 Tapiolan asiakkaiden verkkoasiointi kovassa kasvussa
18.06.2007 Tapiola-ryhmä liputtaa Tapion päivänä 25-vuotispäivänsä kunniaksi
14.06.2007 Lahden vapaa-ajankeskus harjakorkeuteen
13.06.2007 Tapiola Pankin suhdannekatsaus 1/2007: Suomen taloudessa ei näy ylikuumenemisen merkkejä
06.06.2007 Tapiola rakentaa Suomen parhaat asiakasedut: yhtiöryhmä uudistaa etuohjelmansa
04.06.2007 Tapiola laskee jälleen liikennevakuutuksien hintoja merkittävästi
30.05.2007 Tapiola-ryhmä edelläkävijä vastuullisen yritystoiminnan raportoinnissa
18.05.2007 Tapiolan vuoden paras franchisingyritys on haukiputaalainen Vakuutuspalvelut Ekorre Ky
11.05.2007 Tapiola Pankki debentuurilaina merkittiin loppuun
10.05.2007 Finanssialan muutoksissa asiakas jää huomiotta
10.05.2007 Tapiola tuo markkinoille osakeindeksiobligaation
09.05.2007 Tapiola Rahastoyhtiö vaihtaa nimensä Tapiola Varainhoidoksi
30.04.2007 Tapiolan yhtiökokoukset valitsivat uusia jäseniä hallintoneuvostoihin
26.04.2007 Henki-Tapiola nostaa säästöhenkivakuutuksensa kokonaiskorkoa
23.04.2007 Tapiola ja Väestöliitto solmivat yhteistyösopimuksen
23.04.2007 Kultainen Oras – palkinto luisteluasuja valmistavalle yritykselle
18.04.2007 Tapiola julkaisi kirjan keskinäisyydestä
17.04.2007 Tapiola Pankki nostaa tilikorkoja ja primea
16.04.2007 VVO ostaa Tapiolalta kaksi kerrostaloa
11.04.2007 Eläke-Tapiola menestyi erinomaisesti työeläkevakuutuksien siirroissa
11.04.2007 Kuluttajat valitsivat Tapiolan Suomen luotetuimmaksi vakuutusyhtiöksi
22.03.2007 Tapiolan Jari Järvinen: Fed ei laske korkoaan tänä vuonna
21.03.2007 Kuluttajat luottavat omaan talouteensa, Suomen talouden näkymät hyvät
12.03.2007 Tulos 2006: Tapiola kasvatti asiakkuuksiaan maatiloilla vuonna 2006
12.03.2007 Tapiolan asiakasmäärät kasvoivat kovan kilpailun keskellä, hyvien tulosten pohjalta on parannettu asiakasetuja ja palveluja
08.03.2007 Tapiola hakee erilaisuutta ja vaihtaa mainostoimistoa
01.03.2007 Ajoneuvojen rekisteröinti- ja seisontailmoituskäytäntöjen muutos siirtyy marraskuulle
28.02.2007 Tapiola jakoi apurahoja juhlavuotensa kunniaksi
16.02.2007 Tapiola-ryhmän tulosinfo pidetään 12.3.2007
14.02.2007 Ystävänpäivän seminaarissa puhuttiin arvoista
12.02.2007 Tapiola Pankin perustaminen on hyödyttänyt Vahinko-Tapiolaa
05.02.2007 Esteratsastajat kisaavat Tapiolan palkintorahoista
19.01.2007 Tapiola-ryhmä panostaa tietoturvaan keskittämällä tietosuojamateriaalien tuhoamisen
15.01.2007 Tapiola-ryhmä lisää paikallisuuttaan merkittävällä organisaatiomuutoksella
12.01.2007 Tapiola tukee monikulttuurista teatteriesitystä
12.01.2007 Tapiola Pankki nostaa tilikorkoja ja primea
05.01.2007 Uusia jäseniä Tapiolan neuvottelukuntiin
13.12.2006 Tapiola Pankin suhdannekatsaus 4/2006
11.12.2006 Tapiola-ryhmä yhtiöittää kiinteistöliiketoimintansa Kiinteistö-Tapiola Oy:ksi
11.12.2006 Kongoon koulu Tapiolan tuella
01.12.2006 Yritykset pystyvät torjumaan osaajapulaa vain pitämällä huolta henkilöstöstä
01.12.2006 Tapiola Osakepalvelu alentaa markkinainformaation hintaa
29.11.2006 Vuonna 2006 palkitaan neljä sankarikoiraa
28.11.2006 Turvallista joulukuuta
28.11.2006 Liukastumisen voi estää
20.11.2006 Kalpala: Yritykset eivät kanna riittävästi sosiaalista vastuutaan
17.11.2006 Tapiola panostaa varainhoitoon: Omaisuudenhoito- ja rahastoyhtiö yhdistetään
16.11.2006 Harva suomalainen tietää eläketasonsa
14.11.2006 Vahinko-Tapiola sai erinomaisen luokitusarvosanan
10.11.2006 Tapiola Pankki nostaa jälleen sekä tilikorkoja että primea
06.11.2006 Käyttötilien korkoja ei saa unohtaa julkisuuden korkovertailuissa
30.10.2006 Pääjohtaja Kalpalasta AISAMin hallituksen varapuheenjohtaja
20.10.2006 Tapiola Kiinteistö on paras suomalainen kiinteistörahasto
17.10.2006 Eläke-Tapiola muutti Euroopan moderneimpaan puutaloon
05.10.2006 Tapiola menestyi kohtalaisesti vuoden viimeisellä siirtoliikekierroksella
21.09.2006 Tapiola Pankki nosti arviotaan Suomen talouden kasvusta
11.09.2006 Ystävätoiminta on vaihtoehto perinteisille harrastuksille
11.09.2006 Tapiola Pankki nostaa primekorkoaan
04.09.2006 Tapiola Suomi sijoittaa kotimaahan
22.08.2006 Eläke-Tapiola vahvisti omistajaohjauksensa periaatteet
21.08.2006 Tapiola Pankki yritysoston myötä suurimpien varainhoitajien joukkoon
21.08.2006 Tapiolan kasvu jatkui ja toiminnalliset tulokset olivat hyvät
21.08.2006 Eläke-Tapiolan toiminta pysyi tehokkaana
17.08.2006 Tapiola palkitsi miljoonannen liikennevakuutuksen ottaneen asiakkaansa
16.06.2006 Henki-Tapiola nostaa säästöhenkivakuutuksen kokonaiskorkoa
14.06.2006 Lahden Keskuskortteliin kohoaa uusi vapaa-ajankeskus
13.06.2006 Inflaatiota pelätään tällä hetkellä liikaa
09.06.2006 Suomalaisista koirista vakuutettu vasta noin 20 prosenttia
08.06.2006 Kiinteistö Oy Pendoliino harjakorkeuteen
01.06.2006 Tapiolan hallintoneuvostot valitsivat puheenjohtajansa
18.05.2006 Tapiola-ryhmä julkaisi liikenneturvallisuuskurssin verkossa
15.05.2006 Tapiolan uusin rahasto sijoittaa Japaniin
04.05.2006 Yhteiskuntavastuuraportti on ilmestynyt
12.04.2006 Tapiola Pankki nostaa Prime-korkoa
31.03.2006 Yli viidesosa erittäin huolissaan sosiaali -ja eläketurvastaan tulevaisuudessa
30.03.2006 Tapiolan asiakaspalvelukeskuksiin uusi palvelujärjestelmä
28.03.2006 Tutkimus: Finanssialan yritykset erottuvat yllättävän vähän toisistaan
22.03.2006 Suomen talousnäkymät säilyvät hyvinä
09.03.2006 Tapiolan markkina-asema vahvistui ja tulokset olivat ennätystasoa
06.03.2006 Asmo Kalpala EU:n vakuutusvalvojien neuvoa antavaan lautakuntaan
02.03.2006 Kalliit palvelumaksut ykkössyy pankin vaihtoon
16.02.2006 Tapiolan ja Hertzin yhteistyö koituu asiakkaan eduksi
13.02.2006 Ystävätoiminnan tarve kasvaa – yhteistoiminnan muodot uudistuvat
13.02.2006 Tapiola on Suomen luotetuin vakuutusyhtiö