LähiTapiola myöntää MTK:n jäsenille tuntuvia etuja sekä omaisuus- että henkilövakuutuksista sekä joistakin muista palveluista. Jäsenedut määräytyvät vielä vuonna 2013 sen mukaan kumman yhtiön, Lähivakuutuksen vai Tapiolan, asiakkaana jäsen on. Jäsenetuihin ovat oikeutettuja niin MTK:n viljelijä-, maaseutuyrittäjä-, metsänomistaja- kuin henkilöjäsenetkin.
Lähivakuutuksen myöntämät jäsenedut
MTK:n jäsenille, joiden vakuutukset ovat Lähivakuutuksessa, myönnetään Lähivakuutuksen tuotteista vuonna 2013 alennusta maatila-, metsä-, koti- ja nuorisovakuutuksista sekä niihin liittyvistä lisäturvista sekä eräistä henkilövakuutuksista (tarkempi lista alla).
Jäsenalennuksen lisäksi Lähivakuutuksen maatila- ja kotivakuutusasiakkaat saavat yksityistapaturma-, matkustaja- ja sairausvakuutukset muita edullisemmin. Alennus on sairauskuluvakuutuksissa 50 prosenttia ja tapaturma- ja matkustajavakuutuksissa 30 prosenttia.
Jäsenedun suuruus tuotteittain 2013
Jäsenetu on kaikille MTK:n jäsenryhmille vähintään 10 prosenttia alla olevien vakuutustuotteiden maksusta.
1. Farmi ja Lähi-Farmi vakuutus (lisäturvat lueteltu alla)
- keskeytysvakuutus, vastuuvakuutus, oikeusturvavakuutus
- koira- ja kissavakuutus, hevosvakuutus
- leikkuupuimurivakuutus, maataloustraktorivakuutus, maataloustyökonevakuutus
- tuotantoeläinvakuutus, yksilöllinen eläinvakuutus, siipikarjavakuutus
- matkatavaravakuutus, matkustajavakuutus, yksityistapaturmavakuutus
- pienvenevakuutus
- metsävakuutus
2. Maatilavakuutus lisäturvineen (lisäturvat alla)
- keskeytysvakuutus, vastuuvakuutus, oikeusturvavakuutus
- pienvenevakuutus
- LVIS-vakuutus
- yhdistetty nautakarjanvakuutus
- maataloustuotteiden täysarvovakuutus
3. Metsävakuutus
4. Koti ja Lähi-Koti kodin vakuutus (lisäturvat alla)
- vastuuvakuutus, oikeusturvavakuutus
- pienvenevakuutus
- koira- ja kissavakuutus
- matkatavaravakuutus, matkustajavakuutus
- yksityistapaturmavakuutus
5. Koti- ja Loma-asuntovakuutus (lisäturvat alla)
- vastuuvakuutus, oikeusturvavakuutus
- pienvenevakuutus
- LVIS-vakuutus
6. Lapsiturva
7. Aikuisturva
8. Nuorisovakuutus
Tapiolan myöntämät jäsenedut
MTK:n jäsenille, joiden vakuutukset ovat Tapiolassa, myönnetään tuntuvia etuja niin omaisuus- kuin henkilövakuutuksista, pankkipalveluista sekä rahastosijoituksista. Jäsenetuihin ovat oikeutettuja niin MTK:n viljelijä-, maaseutuyrittäjä-, metsänomistaja- kuin henkilöjäsenetkin.
1. Omaisuusvakuutukset
- Maatila-, metsä- ja tuotantoeläinvakuutuksista 10 %:n alennus
- Henkilö- ja pakettiautojen loisto-, laaja- ja peruskaskoista sekä voimassa olevista täys- ja säästökaskoista 10 %:n alennus
- Moottorikelkkojen ja mönkijöiden peruskaskoista 10 %:n alennus
- Eläinvakuutuksista (Hevos-, koira- ja kissavakuutukset) 10 %:n alennus (ei muiden järjestöalennusten lisäksi)
- Kodin vakuutussopimuksesta 5 %:n alennus.
2. Henkilö- ja henkivakuutukset
- Aikuisen tapaturma- ja matkustajavakuutuksesta 10 %:n alennus
- Maatilayrittäjän Omaturvaan liittyvässä Yritysturvassa alle 45-vuotiaalle MTK:n jäsenelle
- 25 %:n investointisuoja
- maksuton terveystarkastus vakuutuksen myönnön yhteydessä
3. Pankkipalvelut, säästäminen ja sijoittaminen
- Luottojen ja tilalimiittien toimitusmaksusta 50 %:n alennus
- LähiTapiolan toimistossa tehty määräaikaistalletus 1-3 vuodelle MTK:n jäsenelle vuotuinen korko 0,1 % yli normaalihinnan (ei koske kampanjatarjouksia)
- Kaikki rahastomerkinnät ilman merkintäpalkkiota Tapiola Pankin tiliasiakkaille. Edun saamiseksi sijoituksen vastatiliksi on merkittävä Tapiola Pankin tilinumero
- Tapiolan rahastoasiakkaat voivat ansaita Finnair Plus -pisteitä. Plus-pisteitä vastaan voi myös tehdä rahastomerkintöjä.
4. Tapiolan keskittämisedut
- Omaetu-ohjelman mukaisesti jopa 17 % alennusta MTK:n jäsenalennusten lisäksi.
- MTK:n jäsenetuihin ovat oikeutettuja sekä maataloustuottajayhdistysten että metsänomistajaliittojen jäsenet. Edun saamiseksi jäsenyys tulee kuitenkin ilmoittaa myös LähiTapiolaan. Mikäli myös perheenjäsenet ovat MTK:n jäseniä ja haluavat hyödyntää jäsenedut, heidänkin tulee muistaa ilmoittaa jäsenyystietonsa LähiTapiolaan.