Vakuutukset kehittyvät ja niiden korvaavuuteen voi joskus tulla merkittäviäkin muutoksia. Hintojen muutosten tavallisin syy on yleinen hintataso tai muutokset vahinkokehityksessä. Tällä sivustolla kerrotaan, mikä vakuutuksissasi muuttuu nyt ja miksi. Milloin muutokset koskevat minua?
Ehtojen tai hintojen muutos tulee omalla kohdalla voimaan, kun uusi vakuutuskausi alkaa. Esimerkiksi jos Tapiola muuttaa vakuutusehtoja tammikuussa ja sopimuksesi erääntyy kesäkuussa, muutos koskee sinua vasta kesäkuussa.
Tarkista oma vakuutuskautesi vakuutuskirjasta tai verkkopalvelusta. Jos vakuutuskautesi ei ole vielä vaihtumassa, näet edelliset tiedotteet tiedotearkistosta.
Vakuutuksenottajalla on milloin tahansa oikeus kirjallisesti irtisanoa vakuutus.
Ilmoita muutoksista meille
Vakuutusturva on aina syytä pitää ajan tasalla. Vakuutuskirjalta näet voimassa olevan vakuutusturvasi, jonka perustana ovat meille ilmoittamasi tiedot itsesi, perheesi tai omaisuutesi olosuhteista.
Muista ilmoittaa meille mahdollisista vahingonvaaraa lisäävistä olosuhteiden muutoksista viipymättä, viimeistään kuukauden kuluessa tämän vuositiedotteen saamisesta. Ilmoitettavia muutoksia ovat esimerkiksi asuinpaikan muutos, vahinkovakuutuksessa vakuutuksen kohteen muutos-, korjaus- tai laajennustyöt tai käyttötarkoituksen muuttuminen, henkilövakuutuksessa ammatin tai harrastusten muutokset tai muun vakuutusturvan päättyminen.
Tapiola ja Lähivakuutus – yhdessä LähiTapiola
Tapiola ja Lähivakuutus yhdistyvät asiakkaidensa omistamaksi keskinäiseksi LähiTapiolaksi. Täyden palvelun finanssiryhmänä tarjoamme sinulle kaikki vakuutus-, pankki- ja sijoittamispalvelut. Jatkossa LähiTapiolassa vahinkovakuuttamista hoitaa 20 alueellisesti toimivaa keskinäistä yhtiötä. Olemme läsnä kotiseudullasi ja lähellä sinua omistaja-asiakkaamme.
Nykyiset vakuutussopimuksesi jatkuvat automaattisesti entisellään eikä sinun tarvitse tehdä vakuutuksillesi mitään. Tapiolan ja Lähivakuutuksen yhdistymisprosessi LähiTapiolaksi kestää kaikkiaan kaksi vuotta. Tänä aikana saatat kohdata meidät vielä Tapiolana tai Lähivakuutuksena, mutta yhä useammin LähiTapiolana.
Olet sydämellisesti tervetullut uuteen LähiTapiolaan!