Merkittävimmät muutokset 2007

Keskinäisyyden juhlavuoden ja Tapiolan 25-vuotisjuhlan kunniaksi asiakkaille annettiin juhlaetuja.










Yksityistalousasiakkaiden palvelujen kehittämishanke valmistui ja mm. marraskuussa otettiin asteittain käyttöön henkilöasiakkaiden uusi etuohjelma, Omaetu.
 





Vahinko- ja Henki-Tapiolaan perustettiin yritysten ja yksityistalouksien palveluille omat yksiköt. Muutoksilla parannetaan palveluprosesseja niin Tapiolan henkilö- kuin yritysasiakkaillekin.

Yrityslohkon kenttäorgansiaatio uudistettiin, ja suurasiakas- ja yritysmarkkinointi yhdistettiin. Yrityslohkolla käynnistettiin iso hanke, jolla kehitetään yritysliiketoiminnan kilpailukykyä.

Tapiola Omaisuudenhoito Oy ja Tapiola Varainhoito Oy fuusioituivat ja yhtiön nimeksi tuli Tapiola Varainhoito Oy. Varainhoidon rahastojen nimiä ja sääntöjä muutettiin kuvaamaan paremmin rahastojen rakennetta ja sijoituskohteita.

Marraskuussa saatettiin voimaan Rahoitusvälineiden markkinat -direktiivi (MiFID). Erityisesti sijoitusneuvonnan antaminen uutena toimiluvanvaraisena toimintona toi mukanaan uusia prosesseja ja toimintatapoja.

Lakisääteisen tapaturmavakuutuksen korvauspalveluihin perustettiin oma korvaustiimi suurasiakkaita varten.

Tapiola Pankki aloitti palveluiden kehittämisen myös yrityksille.

Henki-Tapiola toi markkinoille Terveenä työssä -palvelun, jonka avulla asiakasyritykset voivat mm. huolehtia kattavasti henkilöstön terveydestä ja työhyvinvoinnista.

Eläke-Tapiolan hallintoon liittyvät lakimuutokset toteutettiin pääasiassa. lain edellyttämät hallintoneuvoston vaalivaliokunta sekä hallituksen tarkastus- ja nimitys- sekä palkitsemisvaliokunnat valittiin ja hyväksyttiin työjärjestykset. Vuoden 2008 alusta lähtien Eläke-Tapiolan henkilöstö on työsuhteessa vain eläkeyhtiöön.

Työeläkeyhtiöiden yhteinen ansaintarekisteri otettiin käyttöön kahdessa vaiheessa.

Tapiola-ryhmän kiinteistöpalvelut yhtiöitettiin, ja Kiinteistö-Tapiola Oy aloitti toimintansa.

Tapiolan asiakaskuntaa edustavat alueelliset neuvottelukunnat valitsivat jäsenistönsä keskuudesta seitsenjäsenisen keskinäisyysvaliokunnan lisäämään Tapiolan omistaja-asiakkaiden vaikutusmahdollisuuksia ja vuorovaikutusta.

Uuden toimitalon rakennustyöt alkoivat Espoossa.

Palkinnot ja huomionosoitukset 2007


Amerikkalainen A.M. Best Co, joka on vanhin ja arvostettu vakuutusyhtiöiden arviointiin erikoistunut luokituslaitos, antoi Vahinko-Tapiolalle luokitusarvosanan A (Excellent).

Epsi Rating -tutkimuksen mukaan Tapiolan asiakaspalvelu oli vuonna 2007 Suomen vakuutusyhtiöiden parhainta.

Valittujen Palojen teettämässä Luotetuin tuotemerkki -tutkimuksessa Tapiola valittiin neljännen kerran peräkkäin Suomen luotetuimmaksi vakuutusyhtiöksi.

Puolueettomissa kilpailijavertailuissa ovat Tapiolan pankki-, säästö- ja sijoittajapuolen edut menestyneet hyvin.  Eri medioiden tekemissä kilpailijavertailuissa on erityisesti Tapiola Pankki menestynyt erittäin hyvin.

Tapiola Pankin aktiiviasiakkaista 88 prosenttia suosittelee mielellään pankkia ystävilleen ja tuttavilleen. Asia selviää tutkimustoimisto Qualitemsin ja Otantatutkimuksen Tapiolalle vuonna 2007 tekemästä kotitalouksien brändi- ja palvelukuvatutkimuksesta.

Tapiola Varainhoito sai vuonna 2007 toiminnalleen kansainvälisen GIPS -laatusertifikaatin. (Global Investment Performance Standards, GIPS, on kansainvälisesti tunnustettu eettinen standardi sijoitustoiminnan tuottojen ja riskilukujen johdonmukaisesta laskemisesta sekä avoimesta esittämisestä.)

SFR:n (Scandinavian Financial Research Limited) vuosittain instituutiosijoittajille tekemässä kyselyssä Tapiola Varainhoito nousi vuoden haastajaksi instituutioasiakkaiden mielestä.