Tapiola Pankki nostaa tilikorkoja ja primea

12.1.2006
LEHDISTÖTIEDOTE

”Korkojen nousun ei odoteta vaikuttavan lainanottohalukkuuteen”, toimitusjohtaja Lauslahti sanoo.

Tapiola Pankki Oy nostaa primekorkoaan 0,25 prosenttiyksiköllä 3,75 prosenttiin. Korotus tulee voimaan 1.2.2007 alkaen. Tapiola Prime on Tapiola Pankin viitekorko, jota pankki käyttää viitekorkona sekä talletuksissaan että lainoissaan. ”Päätös primen nostamisesta perustuu markkinakorkojen kehitykseen”, Tapiola Pankin toimitusjohtaja Harri Lauslahti sanoo.

Myös käyttö- ja säästötilien korkoja nostetaan

Tapiola Pankki korottaa 1.2.2007 myös käyttö- ja säästötilien korkoa. Pankin käyttötilien korko nostetaan helmikuun alussa 1,75 prosenttiin ja säästötilien korko ylimmillään jopa 2,80 prosenttiin. Tapiola Pankissa primen korotus vaikuttaa aina myönteisesti tiliasiakkaisiin, koska tileille ruvetaan maksamaan aiempaa parempaa korkoa.

Tapiola Pankki erottuu selvästi kilpailijoistaan, joiden käyttötilien korot pysyvät matalalla, vaikka samalla ne ovat korottaneet jatkuvasti lainakorkojaan. ”On oikeudenmukaista, että tilien korot nousevat samaan tahtiin yleisen koronnousun kanssa. Laina- ja säästäjäasiakkaat ovat meillä tasa-arvoisia, vaikka tämä ei markkinoilla yleinen tapa olekaan", toteaa Lauslahti.

Tapiola Pankki nostaa tilikorkoja vajaan 12 kuukauden sisällä jo viidennen kerran. Viimeksi Tapiola Pankki nosti prime- ja tilikorkoja joulukuussa.

Korkotaso on edelleen alhainen

Vuonna 2006 Euroopan keskuspankki teki yhteensä viisi koronnostoa. Tapiola Pankki ei odota EKP:lta kuin korkeintaan kahta koronnostoa vuonna 2007, mikäli inflaatio kehittyy odotetusti. Harri Lauslahden mukaan korkojen nousu on ollut voimakasta, mutta hänen mukaansa korkotaso on edelleen alhainen. ”Jos kuluttajien luottamus tulevaisuuteen ja yleinen työllisyyskehitys säilyvät hyvinä, ei korkojen nousun odoteta vaikuttavan lainanottohalukkuuteen”, hän sanoo.

1.2.2007  Korko korotuksen jälkeen
Tapiola Prime   3,75 %
Tapiola Tili (käyttötili)  1,75%
Tapiola Pankin säästötili  2,00-2,80%

1.12.2006 Korko korotuksen jälkeen
Tapiola Prime 3,5 %
Tapiola Tili (käyttötili) 1,5 %
Tapiola Pankin säästötili 1,75-2,55 %

25.9.2006  Korko korotuksen jälkeen
Tapiola Prime  3,25 %
Tapiola Tili (käyttötili)  1,25 %
Tapiola Pankin säästötili  1,50-2,30 %

3.7.2006 Korko korotuksen jälkeen
 Tapiola Prime  3,00 %
Tapiola Tili (käyttötili)  1,00 %
Tapiola Pankin säästötili 1,25-2,05 %

27.4.2006 Korko korotuksen jälkeen
Tapiola Prime  2,75 %
Tapiola Tili (käyttötili)  0,75 %
Tapiola Pankin säästötili 1,00-1,80%


Lisätietoja:

Harri Lauslahti, toimitusjohtaja, Tapiola Pankki Oy, puh. (09) 453 7100

Tiedotuspalvelut/Tiina Niemi

 



Jaa